|
Vuoden 2009 Aussie Million turnaus Melbournessa, Australiassa, ei näytä välttämättä suurimmalta tapahtumalta vasta kuin tänä viikonloppuna, mutta tapahtuman ensimmäisistä voittajista tehdään jo nyt uutisia.
 Mel Judah joka on aikoinaan asunut Australiassa vakituisena asukkaana, poimi itselleen voiton tällä viikolle kolmannesta tapahtumasta tästä turnaussarjassa, joka oli Omaha Hi/Lo turnaustapahtuma. Aussie Millionin nettisivustoon pohjautuen 1,100$ Hi/Lo Omaha tapahtuma on yksi pienemmistä järjestettävistä turnauksista, mutta koska se on yksi niistä eniten erikoistuneimmista ja siihen osallistuu monia tuttuja ammattilaiskasvoja. Alussa Judah oli vain ammattilaiskasvo muun porukan joukossa johon kuului 102 pelaajaa, mukaanlukien Ivan Demidov ja Alexander Kortritsyn, jotka tavoittelivat 30,600$ voittosummaa. Judah poimi myös matkaansa Aussie Millionin Mestaruussormuksen arvoltaan 4,000$ voitollaan. Tämä nostaa Judahin yhteensä hieman yli 3,1$ miljoonaan dollariin turnausvoitoissa. Hänen pokeriansioluettolostaan löytyy myös kaksi World Series of Pokerin voittoranneketta ja World Poker Tourin mestaruusvoitto. Judah sijoittui myös rahasijoille ensimmäisessä tapahtumassa tässä Aussie Millionissa. Hän keräsi mukaansa 2,337 dollaria 1,000$ No-Limit Hod'em tapahtumasta, jossa oli 500,000 dollarin takuupotti. Tuon tapahtuman päävoittaja oli saksalainen Christian Heich. Hän selviytyi ennätyssuuren 731:n osanottaja kentän lävitse taskussaan 106,555 dollarin pääpalkinto. Joitakin paikallisia suosikkeja mainitaksemme tapahtumasta: Eric Assadourian, David Saab ja Jamie Pickering. Parin päivän pelaamisen jälkeen ja noin tunnin head-up session jälkeen, Heich tuli ohitse kun hän floppasi kolme jätkää, kilpakumppaninsa Steve Topakasin suoran vetoa vastaan. Heich sai myöskin itselleen mestaruussormuksen. Toiminta jatkuu tällä viikolla uusien tapahtumien muodossa, joka päivä johtaen kohden 100,000 dollarin sisäänosto No-Limit hold'em haastetta joka alkaa lauantaina. Aussie Millionin Päätapahtuma alkaa tänä Sunnuntaina. Kirjoitettu 15.1.2009 Nettipokeri.fi - Pokerin ja nettipokerin tietolähde
|